Kosovon kesäteatteri sai eilen ja tänään jatkoa. Uudelle komentajalle piti näyttää miten se ajoneuvojen tarkastuspiste oikein toimii. Ei siinä mitään, tehdään me niitä muutenkin ja sen verran ammattitaitoa löytyy, ettei pomon vierailu aiheuttanut samanlaisia paniikkikohtauksia kuin tavallisilla työpaikoilla. Ainoa muutos tavalliseen oikeastaan oli ase/räjähdekoirien saapuminen paikalle ja oman kokemukseni mukaan kesäteatterit ovat pitkälti heidän ainoa toimeksianto. Toimin auton tarkastajana ja odotin kiltisti vuoroani kunnes koira sai nuuskittua auton jokaisen lokeron. Vaikka kätevä otus koira onkin, niin ei se ihmistä voi korvata. Tutkiessani erästä autoa löysin hansikkalokerosto Suomen lipun, samanlaisen kuin meidän autoissa on. Kyselimme mistä kuljettaja oli lipun saanut, mihin hän vastaasi saanensa sen rauhanturvaajalta. Melko epätodennäköistä, muttei mahdotonta. Kerroimme takavarikoivamme lipun, mistä saimme kuulla vastalauseen: Lippu oli kuulemma nyt hänen. Eihän se menee niin, ei kenelläkään ole oikeutta jakaa puolustusvoimien omaisuutta. Lippu päässee nyt parempaan käyttöön koristamaan meidän briiffaria muiden sotamuistojen joukkoon.
Esityksen toinen osa oli enemmän toimintapainotteinen. Komppania lähti näyttämään joukkojenhallintaosaamistaan slovakkien ja tsekkijen toimiessa mellakoitsijoina. Saavuimme aikaisin aamulla paikalle ja säästäksemme voimia itse näytökseen harjoittelimme aluksi ilman varusteita, jonka jälkeen poistuimme tunniksi varjoon odottamaan yleisöä. Suuniteltu lähestyi ja puimme muutaman kerroksen vaatteita, luotiliivit ja muut suojavarustukset päälle. Lämpötila alkoi lähestyä kolmeakymmentä varjossa. Täysissä pukeissa puristuimme betoniseinän viereen, jossa oli areenan ainoa noin 70cm leveä varjoinen kohta. Sitten saimme kuulla esityksen siirtyvän kahdellakymmenellä minuutilla. Ja sitten vielä vartilla. Uutinen aiheutti pettyneitä huudahduksia. Iltapäivällä oli keihäsfinaali ja meidän yleisön viivästyminen aiheuttaisi todennäköisesti joustamista suihkussakäynnin tai ruokailun suhteen yleisurheilun eduksi. Mutta yleisö ei myöhästynyt enempää ja pääsimme marssimaan lyöden samalla iloisesti pamppujamme kilven reunaan etenemistämme rytmittääksemme. Tsekkoslovakian maaliosasto oli paljon mielytävämpi kuin irlantilaisten. Heitä ei paljoa kiinostanut tulla pamppujemme tielle, joten he tyytyivät viskelemään vesipulloja, omenoita ja hiekkaa meidän suuntaan. Erikoistehosteiksi he saivat vielä neljä oikeaa molotovin cocktailia. Yksi pullo levisi meidän vaunun alle ja sytytti sen palaamaan. Näky oli kuin Hollywoodin tuotannosta kun kaksi kuskiamme katsoivat alas ja totesivat neljän renkaan olevan tulessa, mutta onneksi sammuttaminenkin sujui kuin elokuvissa: vähän jauhetta sinne tänne ja ongelma oli hoidettu. Teatterikausi täällä etelässä on pitkä ja meistä on pikkuhiljaa tullut hyviä näyttelijöitä. Tavanomainen sekoilu ja arpominen jäi tällä kertaa hyvin vähäiseksi. Lopuksi kenraali kiitti meitä ja halusi palkita meidät. Mitaleita vaan oli liian vähän joten hän kehotti meitä valitsemaan joukkueistamme yhden, joka sellaisen erityisesti ansaitsisi. Kaikki kääntyivät katsomaan toisiaan hämmentyneinä. Mitalli kiinosti sillä hetkellä paljon vähemmän kuin varusteiden riisuminen ja ilmastoinnin viereen pääseminen. Niinpä kolme NATO-mitallia jaettiin niille, joiden nimiä ehdotettiin ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti