perjantai 9. toukokuuta 2008

Saapuminen

Tänään lennettiin sitten heti aamusta Air Finlandilla Pristiinaan, joka lienee maailman tuorein pääkaupunki. Kapteeni (lentokoneen lentäjä siis) kertoi paikallisen sään: +11c'. Sotilaissa heräsi epäluulo. Onko meidät huijattu mukaan lupailemalla valheellisesti lämmintä ilmastoa? Ei oltu, perillä oli kuumaa, liian kuumaa.

Ensivaikutelma Kosovosta on varovaisen positiivinen, tämä voisi olla mikä tahansa eteläranskalainen maakunta vähän neuvostorappiolla maustettuna. Punatiilisiä taloja, vanhoja autoja, ihmisiä paimentamassa karjaa.. Maisemia ei jääty ihailemaan bussin ikkunasta pitkäksi aikaa, vaan siirryttiin suomalaisten pääleiriin kuuntelemaan vastaanottopuhetta. Komentaja toivotti meidät tervetulleiksi kahdella virkkeellä. Mutta se oli vasta esisoittoa saksalaiselle tehokkuudelle.

Jokainen, joka on joskus vastaanottanut tai luovuttanut varusteita puolustusvoimilta tietää kuinka ahdistava prosessi se on. Juostaan odottamaan vuoroaan, odotetaan tunnin verran ja saadan sitten vääränkokoiset varusteet, joiden vaihtaminen on seuraavan kolmen viikon prosessi. Mutta ei täällä. Aikataulut piti, kaikki varusteet sai oikean kokoisina eikä tarvinnut paikan päällä tarkistaa että sait 10 sukkaa, etkä 9! Ja tämä kaikki siitä huolimatta että varusteita oli yli kolme kertaa enemmän kuin varusmiesaikana. Olin suorastaan mykistynyt siitä että täällä homma oikeasti toimii.

Varusteiden jälkeen siirryttiin oman komppanian leiriin vähän matkan päähän. Sielläkkin oli vastassa päälikön tervetuliaispuhe henkilökohtaisella kädenpuristuksella höystettynä. Sitten vähän pyörittiin ympyrää, katseltiin paikkoja ja ihmeteltiin. Odotusten vastaisesti minkäänlaista kulttuurishokkia ei koettu. Tunnelma oli kuin rippileirillä, jopa rennompi. Tässä on sinun huoneesi, tässä syöt kun mieli tekee, tässä voit käydä salilla, tämä on uima-allas, tässä saat juoda alkoholia, täältä voit soittaa kotiin ja tässä on meidän naamiointiverhoilta suojattu auringonottopaikka (paikalliset eivät arvosta suomalaismiehen puolialastonta kehoa edes puolen kilometrin päästä nähtynä.

Oma körmyni eli laivakontti joka on muutettu asunnoksi on varsin viihtyisä. Ilmastointi, puulla päälystetyt seinät ja nettiyhteys. Piuha kiinni ja olen taas maailman yhteydessä. Tehokasta. Pienenä epäkohtana on sänky, joka on kaksi metriä lattian yläpuolella. Itse olen tottunut nukkumaan 120cm sängyssäni, joten tällä hetkellä turvallisuusuhkani numero yksi minulle on sängystä tippuminen. 60cm ei jätä paljoa pelivaraa. "Tuo itsesi yhtenä palana takaisin" sai aivan uuden merkityksen. Körmyn entinen asukas on kysenalaiseksi ilokseni jättänyt huoneen sisustuksen koskemattomana. Heti ovella odotti neljä porno-dvt:tä, seiniä ja kaappien sisäpintoja koristavat alastomat naiset. Voisin kuvitella entisen asukkaan olevan heteromies. Tai ehkä ei sittenkään, liika yritystä. Ja sitten vielä ne muumiverhot...

Mutta ei tämä pelkkää lepoa ole ollut. Haettiin henkilökohtiaset aseet ja täydet lippaat, sekä mellakkapoliisivarusteet. Sain itselleni mellakkakilven, jonka pintaan oli piiretty kukka. Jos otetaan paikallisten kanssa yhteen, voidaan harjoittaa "hyvä sotilas, paha sotilas"-leikkiä. Paha pamputtaa ja hyvä raahaa hellästi kauluksesta lääkintämiehen luo. Maailma on ironiaa täynnä.

Heti tervetuliaistilaisuudessa tilannekeskusupseeri käveli luokseni ja kysyi olenko Nikolenko. Paha mennä sanomaan muuta kun rinnassa kerran lukee niin. Jatkokysymys koski venäjänkielen taitoani, piti sekin myöntää. "Hyvä, sittenhän tulen käyttämään teitä". Ja kappas vaan, olen uusista ensimmäisenä menossa partioon, hyvin pian. Ei kai siinä mitään, pääsen näkemään paikallista yöelämää.

Näin täältä tällä kertaa, kuvia tulee joskus. Kommentoikaa ja kysykää, minulla on ilmeisesti aikaa vastata.

1 kommentti:

  1. ei hitto, heti vielä partioonkin=D hyvin sä vedät siellä! kyllähän siihen varmaan kyllästyy pian, mutta aina on civ ja netti=) (ilmeisesti=D)

    VastaaPoista