maanantai 19. tammikuuta 2009

Osta lapsi.

Seuraavan tekstin olen kirjoittanut Kansantaloustieteen opiskelijoiden ry:n lehteen. Deadline on parin viikon kuluttua, joten pyydän kommentteja ja kielioppivirheiden korjauksia. Teksti on huumoria... tavallaan. Eikä se varsmastikkaan avaudu kauhean monelle, jos ylipäätänsä avautuu kenellekkään muulle kuin minulle. Mutta kommentoikaa ja kertokaa mitä mieltä olitte!

Istuimme eräänä aamuna ystäväni kanssa Senaatintorin laidalla syömässä ihanan ylihinnoiteltua aamiaista ja mieleeni muistui tarina. Ollessani töissä pienen ruokakaupan kassalla, parikesäisen lapsensa kanssa liikkeellä oleva mies maksoi ostoksensa pankkikortilla. Kyseessä oli yksi näistä kustomoiduista korteista, johon voi laittaa haluamansa kuvan. Miehen kortissa oli kuva hänestä ja vaimostaan,
tohtorin lakit päässä. Eivätkä he olleet mitään suoraan kortistoon meneviä tohtoreita, vaan oikeaa hyötyä tuottavien teknisten alojen ammattilaisia. Katsoin tohtoripariskunnan lasta ja ajattelin: jos olisi mahdollista, laittaisin kaikki säästöni tämän lapsen osakkeisiin.

Olimme huolisamme seuraavan sukupolven kasvatuksesta. Monessa muussa yksityisessä asiassa kansantalouden oppeja oli jo sovelettu ansiokkaasti: Vanhusten hoito on ulkoistettu palvelutaloihin, avioehto on tehnyt avioliitosta taloudellisesti siedettävän ja ystävyyssuhteet pystyy kätevästi kauppalistamaan vertaismarkinointiin. Samaan aikaan lasten kasvatuksesta on kadonnut kaikki taloudelliset kannustimet, kun eläkkeet maksetaan eläkeyhtiöistä. Lestadiolaiset ja eräät maahanmuuttajaryhmät ovat ansiokkaasti hyväksikäyttäneet väheneviä yksikkökustannuksia ja nousevia lapsilisiä lasten tuotannossa, mutta suurimmaksi osaksi lastenteko on pienimuotoista harrastustoimintaa, joka pahimillaan johtaa tilanteisiin jossa vanhemmat rakastavat lapsiaan huolimatta siitä, että he ovat päättäneet tehdä uraa lähikaupan kassalla tai panostavat kaiken vapaa-aikansa skeittauksen harjoitteluun. Päätimme kehittää järjestelmän, joka toisi rahan takaisin perhesuhteisiin ja pelastaisi maailman.

Valtion etu on, että kansalaiset tuottavat tulevaisuudessa mahdollisimman paljon. Lasten tuottavuus tulevaisuudessa riippuu pitkälti investoinneista, jotka niihin tehdään n. kahdenkymmenenviiden ikävuoden saakka. Valtio voisi lapsen syntyhetkenä pistää liikkeelle obligaatioita, jotka kaikki yhteensä oikeuttaisivat omistajan saamaan puolet ko. yksilön maksamista tulo- ja pääomaveroista kolmestakymmenestä ikävuodesta aina kuolemaan saakka. Nämä obligaatiot sitten myytäisiin vapaaille markkinoille. Lapsenlisä sitten kasvaisi tai laskisi aina suhteessa obligaatioiden suhteellisen arvomuutoksen mukaan ja näin vältettäisiin se, että huonompiin olosuhteisiin syntyvät lapset eivät pääsisi osaksi järjestelmän hyödyistä. Itseasiassa näin panostaminen vähänosaisempiin olisi kannattavampaa, koska investoinneilla heihin saisi suurimmat tuotot. Obligaatioiden myynnistä saatavilla voitoilla valtio voisi sitten rahoittaa koulutusta ja terveydenhuoltoa. Yksilön saavuttaessa täysikäisyyden hänen saamansa opintotuet tai perustulo sidottaisiin taas obligaatioiden suhteelliseen hintakehitykseen. Tämä kannustaisi ihmisiä opiskelemaan ahkerammin, tehdä töitä, joista on tulevaisuudessa hyötyä, ja ennenkaikkea välttämään huonoja käytösmalleja, jotka vähentävät elinikää tai tulevaisuuden ansionäkymiä. Kuviteellanpa erään ihmisen elämä, jota markkinavoimat meille sitten kommentoivat:

1985: Peruskoulun matematiikkaopettaja ja poliisi saavat lapsen, joka nimetään Pekaksi. Perhe asuu Pohjois-Helsingissä. Obligaatioanti herättää varovaista mielenkiintoa markkinoilla, vanhempien typerästä nimenvalinnasta huolimatta.
1989: Pekka 5v. Ilmoittaa ensimmäisessä pörssitiedoitteessaan haluavansa tulla isona hävittäjälentäjäksi tai lego-insinööriksi. Tämän, ja ihmisen elämässä tapaturmaiselle kuolemalle alttiin ajanjakson loppumisen seurauksena kurssit nousivat hieman.
1991: Pekka 7v. aloittaa koulun ja jalkapalloharrastuksen. Markkinat eivät juuri reagoi.
1992: Pekan vanhemmat eroavat ja myöhemmin huoltajuuden saanut äiti perustaa uusperheen. Fuusiossa Pekka saa kaksi samanikäistä sisarusta ja markkinat uskovat tämän kehtittävän Pekan vuorovaikutustaitoja. Kurssi nousee.
1996: Viidenen luokan lopussa tulee julkisuuten Pekan ensimmäinen vertailukelpoinen koulutodistus, jossa numeroarvosanat ovat korvanneet mitäänsanomattomat sanalliset arvostelut. Pekan keskiarvo lukuaineissa on 8,9. Erityisesti sijoittajia ilahduttivat kymppi matematiikassa ja kahdeksikko käytöksestä, joka poistaa pelot ansionäkymiä heikentävästä ”kiltin pojan syndroomasta”. Kurssi nousee vahvasti.
2000: Pekan viimeistä yläastevuotta hallitsivat suuret kurssiheilauttelut. Keskiarvo säilyi hyvin kahdeksikkon paremalla puolella ja Pekka pitää lukioon menemistä itsestäänselvyytenä, mikä nosti kurssia. Toisaalta Pekan raportoitiin vetäneen teinikännit useana viikonloppuna. Pekka joutui usein rauhoittelemaan sijoittajia julkisilla tiedoitteilla, joissa toistuvat lausunnot ”olo oli hirveä, en juo enää ikinä” ja ”dokaaminen on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana koetut yhteiset nolot hetket auttavat verkostoitumista nyt ja tulevaisuudessa”. Yläasteen jälkeisenä kesänä Pekan ensimmäinen tyttöystävä jätti hänet. Sijoittajat reagoivat kurssinousulla, koska yleisesti toivottiin, että tästä alkaa pitkä pettymysten sarja romanttisissa suhteissa, joidein aikana Pekka ymmärtäisi, ettei ulkonäölleen tai peniksensä pituudelle hän ei voi mitään, mutta ansioita ja kuntoaan hänen on helppo kasvattaa houkuttellakseen vastakkaista sukupuolta paremmin. Kaiken kaikkiaan vuosi päättyi plussalle.
2001: Pekan lukio alkoi lupaavasti ja kurssi nostivat hektellisesti myös huhut epätoivotusta raskaudesta, jonka hän aiheutti. Markkinoilla uskottiin yleisesti, ettei suhteella ole tulevaisuutta ja tulevat elatusmaksut pakottaisivat Pekan tekemään enemmän töitä tulevaisuudessa ja vähentävät tarvetta hankkia lapsia kesken parasta työikää. Markkinat pettyivät uutiseen abortista.
2004: Pekka kutsui kaikki sijoittajansa ylioppilasjuhliin, jossa hän piti Power Point-esityksen saamistaan arvosanoista ja tulevaisuudennäkymistä. Markkinat olivat varsin vakuuttuneita tästä kypsästä nuoresta miehestä ja kurssi koki uskomattoman päivänousun. Kupla kuitenkin puhkesi pian, kun Pekka ei päässyt TKK:n tuotantotalouslinjalle ensiyrittämällä ja hänen varusmiespalveluksensa alkoi. Kurssi romahti entisestään kun hänet pakotettiin aliupseerikouluun ja näin ollen vuoden varusmiespalvelukseen.
2005: Pekka lukee sisäänpääsykirjoja teltassa ja pääsee TKK:lle vastoin markkinoiden odotuksia, mistä seurasi ennennäkemätön kurssinousu.

Ja niin edelleen. Yksinkertainen toimenpide, jolla saadaan paljon parjatut markkinavoimat välittämään ihmisten hyvinvoinnista synnytysosastolta hautaan saakka. Dementoitunutkin vanhus saa eläkettä, josta maksetaan veroa! Ja mikä parasta, sijoitusfirmat, jotka omistavat paljon ihmisten obligaatioita voivat investoida koulutuslaitoksiin tai terveydenhuoltoon ja kirjata nämä investoinnit veropaaksi hyväntekeväisyydeksi. Tämä puolessa tunnissa mietitty innovaatio saattaa olla suurin edistysaskel ihmiskunnan historiassa sitten osakeyhtiön keksimisen, ja kehoitan maailman hallituksia soveltamaan sitä pikimiten nimellistä korvausta vastaan.

Throw the dice

Rauhanturvaajana tienaa rahaa. Ei se palkka niin iso ole, mutta kulut ovat nollassa. Ja kuinka hienosti tämä raharuiske ajoittuikaan omalla kohdallani! Pörssissä on hullut päivät! Olen ottanut sijoittamiseen makrotaloudellisen näkökulman, joka on jokseenkin päinvastainen kuin Newtonin fysiikan lait: Se mikä on mennyt alas, tulee väkisinkin ylös. Mitä enemmän joku rahasto on laskenut, sitä parempi, sillä sen helpompi sen on nousta. Tämän aukottoman logiikan seurauksena olen tutkaillut paljon eri maiden ja maanosien rahastoja. Kiina on romahtanut kivat 70% vuodessa ja sitä onkin tullut ostettua. Venäjäkin on romahtanut mukavasti, mutta jokin siinä häiritsi minua, enkä saanut painettua "osta"-nappia. Onneksi eräs venäläinen sivusto selvinsi minulle tilastojen kielellä mikä siinä oikein kusi.

74 miljardia dollaria eli 15 prosenttia eräästä maailman suurimmasta valuuttavarannosta, rahamäärä jonka Venäjän valtio käytti ruplan puolustamiseen eli käytännössä omien virheiden peittelyyn omilta kansalaisilta viime joulukuun aikana. Ja finanssikriisi ei ole mikään puolustus, kaikki muutkin ovat kriisissä, joten ruplan putoaminen tarkoittaa, että sillä menee vielä huonommin kuin muilla. Venäjä ei ole koskaan aikaisemmin käyttänyt yhtä paljon rahaa yhdessä kuussa vaikka käytettäisiin inflaatiokorjattuja lukuja.

130 miljardia dollaria on se määrä investointeja, jotka ovat paenneet Venäjältä viime vuoden aikana. Astuisitko laivaan josta pakenee rottia?

Update

Eipä ole tullut kirjoitettua mitään vähän aikaan. Toistan päivittäin samoja rutiinija, ajantaju puuroutuu, vähän kuin olisi mökillä useita viikkoja. Mutta maailma pyörii, vaikka minä en niin tee.

Muistatte ehkä kun kerroin eräästä tulipalosta. Kävin muutaman päivän sitten juttelemassa ko. kylän päälikölle ja kyselin siinä samalla miten sille perheelle kävi. Kunta oli kuulemma luvannut ensin 17 000 euroa avustuksena, mutta sitten heille selvisi, ettei palannut rakennus ollutkaan perheen (laaja käsite, joka käytänössä käsittää ihmiset, jotka asuvat saman aidan sisäpuolella) päärakennus, joten he tyytyivät antamaan vain puolitoistatuhatta euroa. Tämä ei tietenkään riitä minkäännäköisiin uudisrakennustöihin, mutta se auttaa perhettä selviämään talven yli, talon mukana kun paloi koko kesän sato. Todettuaan, ettei avustus ollut riittävä, kyläpäällikkö huomautti tämän olevan ensimmäinen kerta kun hän on kuullut, että kunta on ylipäätänsä pystynyt avustamaan ketään hädässä olevaa rahallisesti. Suhteellista kehitystä.

Kyläpääliköllä oli oma rakennusfirma, jolla ei tosin mennyt kauhean hyvin. Ei sillä, että millään yrityksellä sillä sektorilla menisi hyvin. Yrityksillä ei ollut käteistä, koska projekteista maksettiin kun ne olivat valmiit, niinpä yritykset joutuvat jatkuvasti käymään vaihdantataloutta keskenään. Jos tarvitsee terästä, täytyy etsiä yritys jolla on sitä varastossa ja joka on halukas vaihtamaan sen tiiliin, joita löytyy omasta varastosta ja niin edelleen. Oli sitten ihan pakko kysyä, että onko tämä nyt sitä finanssikriisiä mitä häh? No ei se ole, ei Kosovossa ole finasseja niin paljon, että ne voisivat olla kriisissä. Ihmiset ovat vain köyhiä, eikä tulonlähteitä ole, millä sitä voisi rakentaa. Erään toiseen ihmisen sanoin: "hankkikaa minulle töitä, ei minulla ole aikaa rettelöidä tai edes miettiä sellaista jos pyöritän betoninsekoitinta kaksitoista tuntia päivässä." Ei hän varmaan itseään tarkoittanut, ehkä albaanissa on minä-passiivi, joka katosi tulkkaukseen.

Meillä suomalaisilla menee oikein hyvin, kiitos. Tänään söin kaksi kengurupihviä, kun poro ja villisika ei enää maistunut. Päivätkin pitenee, lumet sulaa hiljalleen. Kotiutuminen lähestyy.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Antakaa ihmisten mennä.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen kauhistui nähdessään, millaisiin oloihin Suomi lähettää lisää rauhanturvaajia. IL 10.1.09

"- On selvää, etteivät suomalaiset sotilaat ole olleet näin pahoissa olosuhteissa kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Se maa on käytännössä sotatilassa.

Kiljunen kuvailee Afganistanin kauhuja vuolaasti, sillä hän on huolissaan Suomen ulkopoliittisen johdon eilisestä päätöksestä lähettää väkivallan repimään maahan sata uutta suomalaista rauhanturvaajaa.

Kiljunen teki itse marraskuussa vajaan viikon pituisen virkamatkan Afganistaniin ja kolusi silloin läpi juuri ne alueet, joilla suomalaiset sotilaat työskentelevät.

- Luotiliivit päällä piti olla koko ajan, hän kuvailee järisyttävää kokemusta."

Okei, pysähdytään hetkeksi miettimään asiaa. Suomella on lähes puolen miljoonan reserviläisarmeija, joka on koulutettu sotaan, taitaa olla Euroopan isoin armeija suhteessa väkilukuun. Venäjä ei ole uhka. Ei hallituksen, eikä puolustusvoimien mielestä. Se on hiukan erillainen ei-uhka, kun Ruotsi, Norja, Viro tai Mongolia. Niiden uhkattomuutta ei äänen sanota, mutta Venäjä on ei-uhka kuitenkin. Uhkia ei siis ole. Mihin tarvitsemme yleistä asevelvollisuutta? No varmuuden vuoksi se on hyvä olla. Vähän kokemattomia ovat, kun eivät ole sotineet moneen vuosikymmeneen. Okei.

Joidenkin ihmisten mielestä on hauskaa lähteä ulkomaille töihin. Tunnette ehkä jonkun joka on näin tehnyt, joten tätä asiaa ei lienee syytä todistella enempää. Jotkut ihmiset nauttivat vaaran tunteesta, voitte tarkistaa asian menemällä vaikkapa Linnanmäellä tai uusimman kauhuelokuvan ensi-illassa. Joidenkin mielestä kolmen ja puolen tuhannen vähimmäispalkka on aika hyvä, voitte kysyä asiasta vaikkapa lähikaupan kassahenkilöltä. Kaikki esitetyt ominaisuudet esiintyvät ihmisissä toisistaan riippumattomina, eikä yksikään sulje pois. Logiikan mukaan on siis mahdollista, että joku oikeasti haluaa lähtee ulkomaille tienamaan rahaa vaarasta huolimatta (tai sen tullessa bonuksena). Tunnen muutaman tälläisen ihmisen. Eli meillä on ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisia lähtemään vaikkapa Afganistaniin käyttämään hyväksi koulutusta, jonka he ovat muutenkin väkisin saaneet.

Sitten meillä on tämä maa, jossa asuu n. 28 miljoona ihmistä. 80-luvulla tulivat Venäläiset ja tappoivat siviilejä surutta. Venäläiset lähti, tilalle tuli ääri-islamistinen hallinto, joka tappoi enemmän, mutta johdonmukaisemmin. Lisäksi käytiin sisällisota samaan aikaan. Ihmiset lähtivät pakolaisiksi, koska kuolemanpelko on aika vahva kannustin. Sitten tulivat jenkit ja heidän perässä NATO. Legitiimi hallitus saatiin aikaiseksi, mutta Taleban ei ole valmis luopumaan Jumalallisesta valtiostaan niin helposti. He taistelevat Afganistanin armeijaa, USA:a ja NATO:a vastaan. Hyviä keinoja siihen ovat esimerkiksi koulua käyvien tyttöjen ja avustustyöntekijöiden tappaminen.

Suomi käyttää vuosittain 60 miljoona euroa pakolaisten vastaanottamiseen. Afganistanin operaatio maksaa 15 miljoonaa euroa vuodessa. Ruotsilla on Afganistanissa 340, Norjalla 500 ja Tanskalla 450 sotilasta. Suomella on paikalla 91 ja nyt on väliaikaisesti tulossa 100 lisää. Monen vasemmistolaisen mielestä Naton YK:n mandaatilla käytävä operaatio on ollut epäonnistuminen. Heidän mielestä sotilaiden olisi lähdettävä ja tilalle olisi saatava siviilityöntekijöitä ja konfliktissa tulisi pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun. Siis niiden ihmisten kanssa, jotka tappavat avustustyöntekijöitä ja koulua käyviä tyttöjä. Hyviä kokemuksia Talebaninin kanssa neuvottelemisesta saatiin vuonna 2001 kun he päättivät tuhota kulttuurisesti arvokkaat buddhalaiset kallioon louhitut patsaat. Eräs ehdotus oli, että ne leikattaisin ulkovaltojen varoilla pois ja siirettäisiin muualle Allahia loukkaamasta. Mutta ei, paskaksi vaan. Pum.

Joten meillä on vapaaehtoisia sotilaita, meillä vihollinen jonka palaamista valtaan me, emmekä paikalliset voi hyväksyä, meillä on mahdollisuus auttaa ihmisiä omassa kotimaassaan. Kustannukset eivät ole olleet kotimaan poliittisessa keskustelussa kenenkään argumentti. Viiden vuoden aikana Afganistanissa on kuollut yksi suomalainen. Jokainen joka sinne vapaaehtoisesti lähtee ymmärtää ja hyväksyy tämän riskin. Antakaa ihmisten mennä.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Ilmaista rahaa!

Muistan kun ylä-asteella oli mahdollisuus hakea kaupungilta avustusta johonkin kouluviihtyvyttä parantavaan projektiin, korkeimillaan jopa kolmekymmentätuhatta euroa. Siihen aikaan oppilaskuntahallitus pyöritti pientä välipalakioskia ruokatunnin aikana, mikä oli ihan käytännöllistä koska lähimpiin kauppoihin oli yli kilometrin matka ja kouluruoka on tunnetusti syötäväksi kelpaamatonta. Kioskia pyöritettiin siihen aikaan eräässä luokassa, jonka oven eteen tuotiin ruokatunnilla kaksi pulpettia ja kauppatavarat levitettiin siihen päälle. Olihan se hankalaa siirtää kaksi pulpettia kahdesti päivässä paikasta toiseen, joten oppilaskunta päätti hakea rahaa kioskikojun rakentamiseen. Arkkitehti suunitteli kioskin ja se rakenettiin puusta. Hienoon tarkoitukseen menivät kunnan rahat. Ihan hukkaan olisivat menneet jos niillä olisi kouluruokailua parantanut.

Helsingin Sanomat luovutti tänään 300 lukijoilta saamiaan elvytysehdotuksia Raimo Sailakselle. Tässä joitain henkilökohtaisia suosikkejani:

-Pyörätie Vierumäen keskustasta Suomen Urheiluopistolle
(Vuolenkosken tien kautta)
-valtion kannattaisi auttaa Oulun kaupunkia Raatin stadionin uusimisessa. Nykyinen stadion tulisi purkaa ja tilalle rakennuttaa uudenaikainen, nykyiset vaatimustasot täyttävä, täyden palvelun stadion
-Tukea kaupan työntekijöiden venäjän kielen opiskelulle (ehdottaja itse voitaisiin lähettää suomenkielen kurssille opiskelemaan yhdyssanoja)
-jätevesipuhdistamot ilmaiseksi kaikkiin haja-asutusalueiden omakotitaloihin
-elvytyspakettiin varoja aikanaan padottujen tärkeiden vaelluskalajokien kalateiden rakentamiseen
-Korotetaan työeläkkeitä 20 prosentilla.
-Kertaluontoinen tuki Yleisradiolle kotimaisen sisällön tuotantoon, esimerkiksi suuri epookkisarja tai muu vastaava paljon rahaa ja työvoimaa vaativa projekti.

Taantuma! Kaikki kuluttaminen on positiivista. Ei omasta pussista tietenkin, valtion hommahan se on. Olisi siellä pari ihan toteuttamiskelpoista ehdotusta seassa, mutta lähinnä vain näitä itsekkäitä omasta mielestä tärkeinden projektien mainostamista. Voisin kuvitella että jos monen vuoden nousukauden aikana kunnissa, jossa on edustuksellinen demokratia, näitä projektejä ei ole toteutettu, niin tuskin ne niin hyödyllisiä nytkään ovat. Jos hyväksytään, että elvyttäminen on ylipäätänsä järkevää, niinkuin yleinen mielipide tällä hetkellä näyttää olevan, niin pitäisi keskittyä niiden valtion projektien toteutukseen/aikaistamiseen jotka on jo hyväksytty. Sekin on vähän kyseenalaista jos kaikki elvytysrahat menevät rakennusalalle. Nousukaudelle se rahastaa valtiolla kun kysyntä on korkealla jos ylipäätänsä kukaan viitsii tarjouskilpailuihin osallistua ja taantumassa sitten valtiolta vaaditaan apua.

Erästä toista elvytysehdotusta on pakko kommentoida tässä. Guzenina-Richardson ehdotti maanantaina, että vaikeuksissa olevien yritysten palkkakustannuksia pienennettäisiin valtion väliaikaisella palkkatuella, joka vastaisi esimerkiksi 25 prosenttia kuukausipalkasta. Alkuperäinen ehdotus on Suomen Yrittäjien, mutta toivoisin SDP:n varapuheenjohtalta vähän enemmän vastustuskykyä yritysmaailman lobbaukseen. Matti Vanhanen tiivisti ehdotuksen aika hyvin: "Luulen, että sama puolue olisi ensimmäisenä vaatimassa hallitukselta jyrkkiä vastatoimia, jos kilpailijamaamme ryhtyisivät maksamaan vaikeuksissa olevalle metsäteollisuudelle palkkatukea. Kuka valitsisi "vaikeuksissa olevat yritykset". Olisiko se tervettä, että viisaammin asiansa hoitanut yritys jäisi vaille tätä tukea." Niinpä, kuinka pihalla saa politiikko raha-asioista olla.

Ettan

"K-A sanoi...

Onhan näitä kuulumisia odoteltukin jo. Kiva nähdä hiukan kuvista, että miten siellä talvi etenee. Muutenkin isot kiitokset blogista, omien papereiden saapumista tässä Säkylästä odotellaan. :)"

Olipas sydäntä lämmittävä kommentti edelliseen tekstiin. Täytyy myöntää, että olen laiminlyönyt kirjoittamista aika pahasti. Kun on ollut alueella jo kahdeksan kuukautta uuden kokeminen muuttuu vaikeammaksi. Asiat joita näkee päivittäin eivät ole enää ärsykkeitä. Jos tämä blogi olisi tv-sarja, tässä vaiheessa alkuasetelman tuoma sisältö on käytetty aika lailla loppuun. Olisi aika syventää henkilöhahmoja ja heidän välisiä suhteita. Mutta enhän minä niin voi tehdä kun en ihmisistä saa tai en edes halua kirjoittaa. Toinen lähestymistapa olisi kirjoittaminen Kosovosta työpaikkana tyyliin:

"Muutama viikko sitten joukkuemme vaunu oli tulossa ampuradalta. Sää oli liukas ja eräässä alamäessä vaunun jarrut eivät riittäneet pitämään vaunua paikallaan. Paikallisen volkkarista lähti osa vaunun mukana. Seuraavana päivänä esikunnasta soitettiin ja ihmeteltiin miksi olimme julkisessa liikenteessä liikkeellä vaunulla. Kukaan ei tietenkään ihmetellyt miksi olimme itsenäistymiseen aikaan voimannäytön vuoksi partioimassa vaunuilla. Ja mitä me edes teemme kaikilla niillä vaunuilla jos niillä ei saa julkisessa liikenteessä liikkua. Tai mites sitten meidän räjähderaivauskeikat, jotka me vaunuilla tehdään, ei meillä busseja ole."

Huomatkaa heittomerkit, ihan hyvin voi olla fiktiota, ei voi tietää. Pointtina lähinnä se, että ne järjettömiltä tuntuvat pikkujutut joita täällä tapahtuu, niinkuin tapahtuu joka työpaikalla, paitsi ehkä Googlella, eivät sovi kirjoituksen aiheeksi, koska herneitä on tarjolla ruuaksi lähes päivittäin ja olisi kovin ikävää jos sellainen jollekkin juuttuisi nenään.

Voin siis kirjoittaa pieniä feel good tarinoita: Eräs joukkueessamme kirjoiti syksyllä ylioppilaaksi varsin hyvin arvosanoin. Lakkiaiset piti kuitenkin viettää Kosovossa. Tai oikeastaan sai viettää täällä, sukulaisten kestittäminen kun on kuulemma ihan syvältä. No, joukkuejohtajaan otettiin yhteyttä kotimaasta käsin ja pyydettiin järjestämään tuoreelle ylioppilaalle yllätysjuhlat. Seurasi pitkä suunittelu- ja toteutusoperaatio. Ei ollut helppoa salailla ihmiseltä iso tapahtuma yhteisössä jossa ei salaisuuksia ole. Pari kertaa meinasimme jäädä kiinni, muun muuassa silloin kun tuleva juhlakalu näki erään salaliittolaisen kantavan ylioppilaslakkipakettia pois postinnoutopaikalta. Selittelyllä ja puheenaiheenvaihdolla siitä selvittiin. Niinpä eräänä päivänä kaveri lähti kahden muun mukana yhteispartioon paikallisen poliisin kanssa. Vähän ajan kuluttua tilannekeskuksesta soitettiin ja kerrottiin, että poliiseilla oli kiire ja partio peruuntui. Mitään partiota ei tietenkään koskaan ollutkaan. Partio palasi leiriin ja tulivat keskelle odottavaa juhlakansaa kuohuviinilasit täynnä.

Vaihtoehtoisesti voin kirjoittaa mitä kaikkea paikalliset ihmiset kertovat kun niille juttelee. Muutama viikko sitten juttelin imaamin kanssa, joka oli samalla vastentahtoisesti erään kylän päällikkö. Ei kyllä täyttänyt kaveri imaamin olemuksesta olevia stereotypioita: Parta oli ajettu, jalassa oli farkut, ikää oli ehkä 35, ääni oli matala, eikä Allahia mainittu puolentoista tunnin keskustelusta kertakaan. Puhuimme esimerkiksi laittomista aseista Kosovossa. Imaamin mielestä täällä pitäisi olla lainsäädäntö, joka sallisi ihmisille käsiaseet. Aseiden pitäminen oli kuulemma yleinen tapa Balkanilla ja sen voi ymmärtää historian kautta. Aseet ovat lisäksi kalliita omistuksia, joita ihmiset eivät luovuta KFOR:lle vapaaehtoisesti niinkuin ne eivät luovuttaisi rahaakaan. Imaami oli iloinen, ettei KFOR:lla ole enää leiriä hänen asuinalueen läheisyydessä, nyt voi kuulemma ampua rauhassa juhlien yhteydessä. Suorapuheisuus oli todella yllättävää ja virkistävää. Kysyin sitten samantien maan armeijan muutoksesta (Kosovossa vanha armeijan tapainen TMK ajettiin kokonaan alas ja tilalle perustettiin KSF). Imaamin mielestä TMK oli lähinnä UCK-veteraanien temellyskenttä, ja sellaisenaan hyvä ele heitä kohtaan, mutta oli jo aikakin, että tilalle saatais "oikea" armeija ja seuraava sukupolvi. KFOR:sta tuli ennenkuulumattomia mielipiteitä. Yleensähän ihmiset vain ylistävät meitä. Tällä kertaa imaami kertoi joidenkin tuntemiensa ihmisten mielipiteitä esimerkiksi siitä, etteivät kaikki tykkää jatkuvista ajoneuvotarkastuksista, naisten, lasten ja vanhuksien tutkimisesta jne. Imaami itsekin toivoi, että ajoneuvotarkastuksia olisi vähemmän tietämättään, että hänen toive oli jo toteutunut yli kaikkien odotusten. Mahtui keskusteluun paljon kaikkea muutakin pikkukivaa, mutta olen sen keskustelun kertaalleen käynyt, kirjoittanut raportin siitä, eikä se mitä pikkukivaa niissä muissa jutuissa on välttämättä avaudu lukijalle.

Olen jutellut parille muullekin kyläpäälikölle kuukauden sisään ja he ovat olleet varsin hauskoja tuttavuuksia. Toinen oli kolmikymppinen sähkötekniikan profeessori Pristiinan yliopistossa, joka kuitenkin tykkäsi asua keskellä ei mitään. Länsimaalaiset vaatteet, länsimaalaiset mielipiteet. Kolmas oli alle kolmekymppinen peruskouluopettaja jolla oli päällä pelkkää armania (ei välttämättä aitoa) ja kasvoilla kestohymy. Ja hänen seinällään ei ollut edes UCK-kuvia, kerta se ensimmäinenkin. Yhtään naista ei taida kyläpäällikkönä olla, mutta siitä huolimatta olen varovaisen optimistinen, että uusi päättäjäsukupolvi saattaisi olla suhteellisesti parempi. Wait and see.

torstai 8. tammikuuta 2009

Talvi

Eräs tietämättään raskaana oleva nainen Yhdysvaltain länsirannikkolla kävi plastiikkakirurgisessa toimenpiteessä, jonka aikana hänelle palautettiin immenkalvo. Näin ollen neitseellinen raskaus ei teknisesti ottaen vaatinut Jumalallista väliintuloa ja yli kaksi tuhatta vuotta voimassa ollut veto päättyi saatanan voittoon. Seuranneen tapahtumaketjun seurauksena Anton löysi itsensä vaihtoehtotodellisuudessa vartioimassa Suur-Suomen ja Mongolian valtakunnan rajaa.




Ei siinä ehkä ihan niin käynyt, mutta tälläinen skenaario tuli mieleeni kun astuin eilen ulos Finnairin lentokoneesta. Toinen vaihtoehto oli se, että lensimme 2000km pohjoiseen, etelän sijaan, lunta oli maassa sen verran paljon. Mutta ei, talvinen Kosovo se vain oli, aurinkoinen päivä lumimyrskyjen välissä.

Toinen lumimyrky oli tänään. Lunta satoi vaakatasossa ja näkyvyys oli huono. Mutta suomalaiset ovat tunnetusti joka sään sotilaita (KFOR on vapauttanut meidät ja ruotsalaiset talviajokurssin suorittamisesta) joten päiväpartiomme lähti matkaan. Kylmä sää ei ollut ainoa luontoihme. Vartin ajamisen jälkeen uroskoira näki tarpeelliseksi juosta pää edellä meidän auton kylkeen haukuttuaan meitä ensin kaukaan. Molemmat liikkuvat kohteet pysähtyivät törmäyksen jälkeen ja katsoivat toisiaan hämmentyneinä. Vähän matkan päässä tapausta seurasi naaraskoira. Uros ilmeisesti ajatteli olevansa paha poika oikein tosissaan ja haastoi paikallisten koirien yleisimmän kuolinsyyn. Nauttikoot maineestaan toistaiseksi, kuono on muistissa.

Ihmiset käyttäytyivät myös oudosti. He ajoivat autoillaan hiljaa jonoissa, eivätkä yrittäneet tavanomaisia itsemurhaohituksiaan. Kunnan aurausautot pyörivät teillä koko päivän kunnan työntekijöille epätavanomaisella ahkeruudella. Useita autoja oli juuttunut lumeen ja kävimme työntämässä niitä sieltä pois. Joidenkin autojen omistajat jättivät autonsa hankeen, hakevat ne varmaan sitten kun lumet sulavat. Säästä huolimatta liikkeellä oli yhtä paljon ihmisiä kuin aina. Selvästikkin paikalliset pelkäävät enemmän pimeää kuin lumimyrskyä.

Niin, milloin ne lumet sitten sulaavat? Jo lähteneet kollegat kertoivat auringonottokelien alkaneen viime vuonna jo helmikuun puolessavälissä. Tulkkien mielestä ei olisi epätavanomaista jos lunta olisi vielä maaliskuun lopussa. Mieluumin nopeammin kuin hitaammin, talvi on jo aika nähty vuodenaika.