maanantai 2. kesäkuuta 2014

Itä-Ukrainan uskomattomat kansanäänestykset

11. toukokuuta Donetskin ja Luganskin alueella pidettiin kansanäänestykset, jotka johtivat alueiden itsenäisyysjulistuksiin. Kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut vaaleja, koska ne olivat vastoin kansainvälistä oikeutta ja Ukrainan omaa lainsäädäntöä. Jätetäänpä hetkeksi juridiikan koukerot syrjään ja sovelletaan tilastotiedettä sekä “maalaisjärkeä” äänestyksen tuloksiin. Tapahtuiko ääntenlaskennassa räikeitä virheitä? Ei tapahtunut, sillä kukaan ei edes vaivautunut laskemaan ääniä.

Itsejulistetun Donetskin kansantasavallan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Roman Ljagin ilmoitti alueen kansanäänestyksen tulokset klo 23.30 eli puolitoista tuntia äänestyspaikkojen suljettua: 89,7% itsenäisyyden puolesta, 10,19% vastaan ja 0,74% mitätöityä ääntä. Yhteensä 100,63%. Seuraavan päivän tiedotustilaisuudessa lukemat pysyivät samoina. Ljagin, joka ilmeisesti pätevöityi vaalilautakunnan puheenjohtajaksi yhteenlaskutaitojensa ansiosta, alkoi epäröimään, mutta vieressä istunut kansantasavallan johtaja Pushilin vahvisti, että puolesta-lukema on juuri 89,7 eikä 89,07. Mitätöityjen äänestyslippujen absoluuttiseksi määräksi ilmoitettiin 2534 ääntä, mikä oli äänestäneiden määrän perusteella 0,1% äänistä, vaikka virallisissa tuloksissa hylättyjen äänten osuus oli edelleen 0,74%.

En jaksa nyt puuttua kaikkiin virheisiin, joita virallisissa vaalituloksissa oli - ovathan yhteenlasku-, jakolasku- ja pyöristyssäännöt tunnetusti vaikeita asioita. Haluaisin vain onnitella Donetskin kansantasavallan keskusvaalilautakuntaa uskomattomasta suorituksesta. He saivat pidettyä kansanäänestyksen vaikeissa olosuhteissa ja “laskivat” yli 2,5 miljoona ääntä alle puolessatoista tunnissa. Erityismaininnan saavat Mariupolin ääntenlaskijat, jotka myös ehtivät laskea kaupungin neljässä äänestyspisteessä annetut 150 000 ääntä alle kahdessa tunnissa. Vertailun vuoksi: Helsingissä oli eurovaaleissa yli 160 äänestyspaikkaa, mutta tuloksia joutui odottamaan yli puolenyön. Meillä on paljon opittavaa.

Entäs Luhanskin alueen vaalit? Tällä videolla itsejulistetun Luhanskin kansantasavallan keskusvaalilautakunta kertoo vaalitilastoja:

äänioikeutettuja: 1 807 739
annetut äänet: 1 359 420
mitätöidyt äänet: 10 060
lasketut äänet 1 349 360
äänet puolesta: 1 298 084
äänet vastaan: 51 276

Lasketaanpas sitten vähän:

äänestysaktivisuus = 1349420/1807739 = 75,2000%
puolesta äänestäneet = 1298084/1349360 = 96,2000%
vastaan äänestäneet = 51276/1349360 = 3,8000%
mitätöidyt äänet = 10060/1359420 = 0,7400%

Kylläpäs tuli nättejä lukuja, joten päätin ilmoittaa prosenttiosuudet neljän desimaalin tarkkuudella. Näin nättejä lukuja esiintyy yleensä vain keksittynä, vaikkapa matematiikan kokeessa. Luhanskin vaaliviranomaisten toiminta on ihailtavaa. Äänestyspaikoille jaettiin äänestyspäivänä tismalleen yhtä monta äänestyslipuketta kuin oli äänestäjiä - ihan kuin äänestysaktiivisuus olisi ollut etukäteen tiedossa! Äänestyspaikoilla oli myös tiukka kuri: Yhtään äänestyslipuketta ei hävinnyt eikä kukaan ääntenlaskijoista tehnyt virhettäkään: äänestysuurnista löydettiin yhtä monta lipuketta kuin äänestäjille oli annettu. Toisaalta vaalivirkailijat ilmeisesti unohtivat ne yli 15 tuhatta äänestäjää, jotka äänestivät äänestyspaikkojen ulkopuolella (vanhukset, sairaalat jne.), sillä ilmoitettu vaalitulos täsmää ainoastaan äänestyspaikkojen tulosten kanssa. Jännästi Donetskin ja Luhanskin hylättyjen äänien osuus oli molemmilla 0,74%

Venäjä tietenkin tunnusti Itä-Ukrainan kansanäänestyksien tulokset, vaalimenetelmät olivat niin tutun oloisia. Venäjän reaktiota Ukrainan presidentinvaaleihin saamme odottaa vielä pitkään.

Aiheesta on ensimmäisenä kirjoittanut Aleksander Kireev, mutta olen tarkistanut hänen lukunsa ja laskelmat alkuperäisistä lähteistä/taskulaskimella.